- ja vähän alkaa tuolla päässä mietintä et onks tää ihan oikein. Just ja just saa työt tehtyä - ja kotiin tulee lepäämään. Eli illalla ei sitten meinaa saada mitään aikaan. NO seurailen tilannetta. Ensimmäiseksi pitäis saada soitettua fysioterapeutille. En sitten tiedä onko tää muu oireilu jotain allergiaperäistä... pientä lämpöäkin (n.37.2) ollut, mun normaalilämpö - ainakin ennen- ollut aika alhainen. Aamulla mitttasin verenpaineen - se oli ok (120/81), pulssi tosin korkea... 

Mulla oli tänään kehityskeskustelu. Paljoa ei uutta tullut, tämän vuoden tulostavoitteitakaan ei ole päätetty... viime vuodeltahan me saatiin kuitenkin jotain vaikka meidät vaihdettiin toiseen organisaatioon kesken vuotta... mutta eipä siitä paljoa iloa ollut - verottajalle meni suurin osa. No saatiin edes jotain...

Hieman myös harmittaa ettei pysty oikein korukaan tekemään, tavallinen kynäkään ei tunnu hyvältä - aivan kun peukalosta olisi jokin yhteys kyynärpäähän - koneella kirjoittaminen ei niin tunnu - vaikka rasittuu se kieltämättä siitäkin.

Kotopuolessa kävin viikonloppuna, veli vaihtoi mulle talvirenkaat - olleet siellä talvisäilössä isän luona. Vähän autoakin pestiin tai Iina pesi - painepesurilla. Tosin todettiin että jotain autoshampoota olis pitänyt olla  -  mut otettiin harjoittelun kannalta

Pihalla krookukset kukkivat ja metsikössä sinivuokot. Kesä tuli oikeastaan yhden päivän aikana - suurin osa lumesta suli. Joutseniakin näkyi pellolla kera yhden (Kanadan)hanhen - luulisin - kun ajeltiin päivän päätteeksi haudalla kynttilää viemään - narsissit oli vielä hyvännäköisiä. Aivan kokonaan ei vielä lumi ollut kummulta sulanut - sen verran varjoinen hautausmaa. 

Ohimennessä vielä veljen luona poikkesin kahvilla ennenkuin kotia lähdettiin. Monika oli ollut kaverien kanssa Titanic'a katsomassa - ja sai sitten rauhassa lukea kun oltiin poissa. Ahkera lukiolainen

 

Mutta nyt alkaa käsi oireilemaan joten lopettelen tältä illalta. Mukavia unia, ajattelin Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani kirjan pariin uppoutua hetketksi ennen nukkumista. Öitä