Olikin aikas kiireinen... jotenkin tuntui että hirvittävästi oli kaikenmoista selvitettävää. Käsi kesti ainakin tänään - kyllähän se kipeä oli - ja on edelleen. Pitäis ottaa yhteyttä siihen fysioterapeuttiin. Hirvittää vaan et miten mä senkin maksan, autokin olisi katsastettava lähiviikkoina. Toivottavasti ei siinä paljoa korjattavaa. Ensin pitää saada kesärenkaat alle

Isä soitti tänään. Oli käynyt tilaamassa kiven äidin haudalle. Kaikkea muutakin me siinä juteltiin, aika pitkään.

Tytöllä hieman ongelmaa. Hänhän aloitti viime viikolla työssäoppimispaikassa, josta irtisanoivat sopimuksen kahden ja puolen päivän jälkeen. Perusteena mm. ettei ole tarpeeksi vikkelä, ei ota tarpeeksi kontaktia asiakkaisiin eikä ole heille sopiva. No tällä hetkellä on vähän "tyhjän" päällä. Joutuu joko koululle tai sitten ehkä pääsee yhdelle työpajalle. Ikävä juttu joka tapauksessa, harmittaa tytön puolesta. En oikein ymmärrä, eikö nuo sopimukset sido yhtään... kyse kuitenkin vain 8 viikosta. Kuinka oppisikaan kun ei anneta mahdollisuutta? Mutta - uskon kuitenkin,  että hän löytää paikkansa tässä maailmassa - jossain vaiheessa.