Tarkoitus oli vain viettää rauhallista koti-iltaa. Kaupassa käväisin, ostin valmiita valkosipuliperunoita hirvenpaistin kanssa tarjottavaksi sekä salaattia - kun taas kaikki tuoretuotteet lopussa. Paistinhan otin aamulla uunista kunnolla hautuneena -  ja pienen palan otin töihinkin evääksi.

Täti sitten soitti että ollaanko kotona kun hänellä kotikäynti tässä lähellä (srk:n lastenohjaaja). Kävi sitten kahvilla ja maistelemassa samalla paistia. Kaverinkin pyysin maistamaan - hänelle keitin teetä kun oli sen verran ilta-aikaa.

Just äsken olkkarin palovaroitin rupesi päästelemään kimeitä ääniä. Päätin ottaa patterin suosiolla heti pois ettei yöllä tartte sitä varten herätä. Pitää muistaa ostaa uusi mahdollisimman pian.

Yhdistys oli maksanut mulle yllättäen matkakuluja.  Ovat kyllä mulle sanoneet että sun pitää hakea, mutta näköjään päättivät laittaa ihan itte. No kyllä mulle raha kelpaa. Mulla kuitenkin viitisenkymmentä km matkaa suuntaansa. Melkeen joka kokouksessa olen ollut.

Exä soitti olevansa sairaalassa lauantaihin asti. Oli kyllä aiemmin ilmoittanut sinne joutuneensa rytmihäiriöiden takia. Kysyin sitten millä osastolla on. Sitten kertoi olevansa katkolla. Täytyy sanoa ettei yllättänyt. No toivottavasti nyt saisi elämänsä järjestykseen.