Eilen vietettiin työpaikan pikkujouluja hyvän syömisen ja tekemisen merkeissä. Loppuillaksi osa meistä päätyi viihteelle. Hiukka myöhään meni muttei se mitään. Tänään saanut rauhassa oleskella. Kaveri kävi kylässä, toi tullessaan ruuaksi meille salaatit. Iina on edelleen reissussa - teatterireissulla Hesassa - odotan kotiin hetkellä millä hyvänsä. Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa "Spring Awakening" Monika tulee vasta huomenna isosleiriltä.

Alvarin kanssa tilanne oikeastaan mun ajatuksen mukaan "jäissä". Olen asioita mietiskellyt itsekseni ja alkanut vähitellen ajattelemaan, että vaikka välitän hänestä - niin välitän myös itsestäni eikä tämä tämmöinen oleminen riitä minulle... mieluummin yksin. Nyt vaan mietiskelen miten asian viestitän hänelle. Niin, että ymmärtäisi sen oikein...

Viikko sitten olin kaverin kanssa tanssimassa. Mä tosin en tanssinut. Alvari sitten ilmaantui sinne - olin "varoittanut" et olen siellä. Hän päätti sitten tulla käväisemään - koko illanhan vietti meiän kanssa. Hiukan juteltiin. Periaatteessa mä tiedän et hänellä on paljon asioita ja kiire. Sanoi myös että kyllä hän sanoo jossei tykkää jonkun seurasta (tuli mieleen vanha vitsi aviomiehestä et kyllä mä kerron jos asia muuttuu kun vaimo halusi tietää rakastaako vielä) - ja sanoo pitävänsä mun viesteistä. Yleensä ottaen kuulemma tykkää kaikesta minussa paitsi siitä et puhun niin paljon (mutta myönsi sitten illemmalla et osaat sä joskus olla hiljaakin)...

Niin voihan tykätä, mutta tahto puuttuu. Sen olen huomannut ja alkanut miettiä että miksi mä huijaan itseäni tässä asiassa.  Viisainta olisi antaa olla... Sehän tässä ketuttaa ettei voi antaa muille mahdollisuutta kun jollain lailla toivoo edelleen et jos siitä tulisi jotain... vaikka Alvari onkin mulle sanonut ettei hän tässä tilanteessa voi estää jos vaikka jonkun tapaisin. Miten tapaisin kun en anna mahdollisuutta?

Paljon on kaikenmoista muutakin. Myös exän asioita välillä tulee mietittyä vaikkei haluaiskaan. Mutta tosiasia on ettei hänestä eroon pääse kun on yhteiset lapsetkin. Jollain lailla kaikki tekemisensä vaikuttavat myös minuun - ainakin lasten kautta. exä suree isäänsä ja tämänhetkistä huonoa ihmissuhdettaan ja soittelee mulle. Olen opetellut sanomaan hänelle että mä en välttämättä halua kuulla. Enkä halua olla mikään välittäjä hänen ja sukulaistensa kanssa tai sihteeripalvelu.

Ikäviä asioitakin on tapahtunut. Hän otti reilu viikko sitten yliannoksen nukahtamislääkkeitä, ambulanssilla sairaalaan  - ja avovaimonsa sitten soitteli mulle seuraavana päivänä - ja  sukulaisiaankin tuli sitten katsomaan. Siskonsa kanssa olen jutellut. Exän kanssa en jutellut kuin vasta tällä viikolla. En oikein tiennyt miten suhtautua... yllättävää oli ehkä jonkinlainen vihantunne. Tunne että kun hän suree isänsä menettämistä - hän samalla vie omilta lapsiltaan  ja mun lapsilta isän...

Tytöt eivät asiasta tiedä eivätkä toivottavasti tule tietämäänkään. Onhan hän mulle näitä uhkauksia ennenkin että tappaa itsensä, ei halua enää elää ym. Mutta aiemmin ei ole tehnyt mitään vaikkakin on itseään tuhonnut alkoholilla jo vuosia.

Onneksi mulla on yksi kaveri jonka kanssa voin tästäkin asiasta puhua. Se ei kuitenkaan ole Alvari. En mä paljoa ole exästä hänelle puhunut. Jonkun verran mun mielestä pitää tietääkin... Se on kuitenkin taustatietoja minusta. Ettei munkaan elämä ole mitään ruusuilla tanssimista ollut ja elämä jättää jälkensä kaikkiin. Mutta ei niissä asiossa velloa kannata. Eteenpäin elävän mieli... kuitenkin mulla on aina usko siihen, että asiat järjestyy... tavalla tai toisella vaikkei välttämättä niin kuin itse toivoisin - joskus paremminkin