Kun ei tiedä mitä tekis. Noin kuukausi sitten laitoin tavallaan Alvarin suhteen aikarajan, joka alkaa  nyt olla lopuillaan. Istuttiin kaverin kanssa pubissa parilla siinä illansuussa ja juteltiin tästäkin asiasta.  (Sivumennen sanoen - tyttöjen ukki kuoli sinä iltana). Silloin päätin antaa noin kuukauden aikaa... et tuleeko mitään edistystä. Sitähän ei ole tullut... ei edes puheissa

Illalla taas kirjoittelin tekstiviestiluonnoksen,  jota tuskin tulen lähettämään. Silloin kun mietiskelen niin aika usein kirjoittelen tekstiviestejä jotka sitten tuhoan jossain vaiheessa - hieman ehkä selkiyttää  ajatuksia. Kun niitä ei lähetä niin ei tartte katua sanomisiaan. Jonkinlainen turhautumisen purkautumiskeino sekin.

Kyllä mä sen tiedän et Alvari tietää nää mun ajatukset - ainakin jollain lailla. Tajuaa etten mä ole tyytyväinen - etten voi olla tilanteeseen tyytyväinen. Aika outo olisin jos tyytyisin tähän. Mutta ei hän tee mitään asialle. Antaa vaan olla... se harmittaa. Jättää tavallaan valinnan mulle. Eikä sekään ole oikein. Mie olen nykyään kyllä aika kärsivällinen (enkä luovuta helposti) mutta tasan niin kauan kuin itse haluan. Välillä mietin et mitä mä roikun mukana, pitäis jättäytyä "kyydistä" - ja lähteä omille poluilleen. Itteänikin  tässä kiusaan, myönnän - ja jollain lailla toistakin. Haluisin osata vaatia mutta silti en halua painostaa...

Ei tullut eilen soittoa eikä viestejä. Enkä laittanut viestejä minäkään. Ei huvittanut