Tänään exä soitti et jos voisit töiden jälkeen tuoda hänelle tupakkaa! Kieltäydyin edelleen vedoten omaan rahatilanteeseeni. Ei mun tartte hänen tupakoitaan rahoittaa... eikä tuntea syyllisyyttä etten "auta". Mä kuitenkin rahoitan hänen lastensa elämän...

Olen lueskellut - tällä hetkellä kolmas perättäinen Linda Howardin kirja ("Vapaata riistaa") menossa. Juoni periaatteessa sama kaikissa  - pääosassa nainen joka joutuu kiipeliin ja sitten mies, joka on joko poliisi tai vaikkapa armeijan mies. Tuntevat valtavaa vetoa toisiinsa ja jossain vaiheessa rakastelevat - ja silloin koko elämä "räjähtää"  Joo tosi realistista... Mies tietenkin pelastaa koko jutun.

Mietin tänään taas omia juttujani. Sanoinkin kaverille etten mä oikeastaan olen koskaan voinut luottaa miehiini - jollain lailla minä itse olen joutunut olemaan aina vahvempi - ja olen jäänyt yksin ongelmieni  yms kanssa. Selviytymään... ja aina mä selviydyn - tavalla tai toisella. Haluaisin tuntea voivani luottaa...