On vapaapäiväkin. Tosin hommia on sen verran ettei tiedä mistä alottais. Uusi keittiö tuntuu sopivan kuin nenä päähän. Tyytyväinen olen kunhan se asentaja käy korjaamassa yhden laatikon kiinnityksen.

Iinan kanssa menen tänään lääkäriin - kartoitetaan tytön tilanne. Et missä mennään. Hänhän siis täytti 18v keskiviikkona: Olisi eilen halunnut jotain bändiä mennä katsomaan mut sain uskomaan kuitenkin että ei viikolla kun tänään kuitenkin koulupäivä. No hän sitten värjäsi hiuksensa sen sijaan.'

Jimikin tuli yöksi. Pitkästä aikaa saatiin nukkua vähän pidempään. Sai herätä rauhassa... ei ollut niin tulenpalavan kiire kuin ýleensä. Teki ihan hyvää itsekullekin. Kävin nimittäin eilen työterveydessä ikätarkastuksessa ja verenpaine pikkasen koholla (äsken oli hyvät kun mittasin), kolestroliarvot kohonneet muttei vielä hätää, viisi vuotta sitten olikin erinomaiset. Rasva-arvo hieman huolestuttaa. On kai ruvettava kiinnittämään siihen huomiota. Mutta muuten ei ollut mitään yllättävää - siis mitä en olisi tiennyt´etukäteen - ja joihin luultavasti painonpudottaminen auttaisi. Siitä sen verran, että tällä hetkellä ei kyllä jaksa keskittyä. On ollut niin paljon kaikkea muuta mielessä. Jokatapauksessa en vielä sentään rapakunnossa ole.

Nyt taidan lähteä kauppareissulle, jääkaappi on aika tyhjä.