Päivä vietetty rauhallisesti kotosalla. Jimi oli yötä ja saatiin kerrankin aamulla nukkua pitkään.... hän lähti sitten puoliltapäivin.

Perjantai menikin työn merkeissä. Nimittäin meni aika lailla ylitöiksi. Meni aamulla kahdeksaan ja pääsin illalla seitsemän jälkeen.  Tilauksien tippuminen äärimmäisen hidasta - vika meiän omissa järjestelmissä niin jouduttiin vaan odottamaan. Sitten kun ne oli tulleet... pääsi tekemään loppuhommat. Oli suunniteltu käväiseminen paikallisessa mutten en jaksanut. Kamu oli pikkujouluissa, ei hänkään sitten myöhään riekkunut. Aamulla oli kuitenkin lähtö kotipuoleen

- niin viimeinen pilatestuntikin jäi menemättä. Olis alkanut seitsemältä

Perjantai-iltana en jaksanut lähteä edes kauppaan vaan kävin aamulla ennen mummolaan lähtöä. Siellähän se aika kului rauhallisesti. Mummolla vaan oli huonompi päivä, oksentelua ym - ei jaksanut edes saunaan.

Sinänsä kiva viikonloppu. Katseltiin vanhoja valokuvia ja tutkailtiin sukupuita. Jouluverhotkin tuli vaihdettua. Sunnuntaina lähdettiin neljän maissa kun Monikan  piti keretä johonkin seurakunnan juttuun ja mä lähdin Iinan kanssa elokuviin.