- huomenna taas töihin. Vähän tuntuu ettei ole kerinnyt kunnolla levätä edellisenkään työviikon jälkeen. Ei vissiin vielä ole toipunut - yskä vaivaa edelleen. No ehkä ens kuussa jotain selviää kun vihdoinkin pääsen sinne keuhkolääkärille.

Viikolla olen aika paljon kuskaillut tyttöjä ympäriinsä. Iinakin on nyt innostunut seurakunnan tarjonnasta - ja on kaikenmoista juttua keskellä viikkoakin. Kelit on sen verran kylmät ja ulkona pimeää joten olen vienyt / hakenut / odotellut... Mutta on se kuitenkin hyvä et tietää olevan ns. hyvässä seurassa. Viime yönä hain puolen yön jälkeen - pakkasta oli parikymmentä astetta ja kävelymatkaa olisi ollut viitisen kilometria.

Monika on nyt ollut viikonlopun partiojutussa. Tulee tänään iltapäivällä

Itse kävin eilen Kotkassa teatterissa päivänäytöksessä:Luolamies ja sen jälkeen syömään. No ensinnäkin lähdin hieman liian myöhään, piti tankata vielä matkalla ym. Soitin ystävälle et tulen hieman myöhässä sovitusta ajasta. No myöhästyin enemmänkin. Ei nimittäin ole muita kuin maksullisia lippuautomaattipaikkoja lähistöllä - aika päättyy klo 16 lauantaisin eli yli 3 tuntia olisi pitänyt laittaa - eikä mulla ollut käteistä tarpeeksi. No vein kauemmas - ja kerkesin just ja just näytökseen - kyllä oli keuhkot taas koetuksella. Eikä siinä kaikki: meinasin laittaa puhelimen äänettömälle kun huomasin ettei sitä olekaan laukussa - kääk - mielessä pyöri et nyt se tippu kun otin käsineitä laukusta siinä juostessani. Väliajalla sitten tarkistamaan - huh - se oli takin taskussa (ja puheluita oli tullut kolme ja viestikin siinä tunnin aikana).

Kohta taas baanalle. Iinalla alkaa teatteriharjoitukset. Sitten alan Monikan soittoa odottelemaan. Ai niin kävihän Jimikin - perjantai-iltana tuli ja lauantaiaamuun viipyi.