No tulevat lapset kotiin sunnuntai-illalla. Lähtivät eilen junalla isänsä kanssa Savonlinnan mummolaan, jonne on ollut tarkoitus mennä jo monta kertaa tämän kevään kuluessa. Nyt sinne sitten pääsivät

Monika tänään jo soitteli (tai soitti eilen illallakin) et löysi kivan kortin toiselle mummolle. Sanoin et laittakaa se postissa menemään. Saa sitten alkuviikosta piristystä. ET kyllä ne häntäkin ajattelevat. No siellähän me ollaan oltu lähes joka vuosi - varsinkin tännepäin muuton jälkeen. Itse menen kotipuolessa käymään huomenna. Iskä jo soitteli aamulla et tuo sellaista juotavaa et mitä juotte (eivät vielä tienneet et tytöt todella päässeet lähtemään) - ja äiskä halusi et tuon pikkupiirakoita. Olishan mun se pitänyt muistaa - et niitä haluaa. No käyn ostamassa ja paistelen ne aamulla. 

Soitti Iinakin -tarkisti et onko laittanut yhden tallennuksen digiboksissa päälleHymy

Töistä pääsin eilen suht ajoissa - perjantaiksi. Sitten kotiin - no enpä päässytkään kotipihaan. Jätefirman autoja kaksi pihassa- pesivät jäteastioita. No en viitsinyt jäädä odottelemaan joten lähdin käväisemään siskon luona (asuu lähellä). Siellä sitten kahviteltiin. 

Jimi tuli illalla aika myöhään. Oli mennyt peltohommissa pidempään. Käytiin saunassa ja tilattiin syömistä. Siinähän se ilta meni. Lähti tossa puolilta päivin. Minä tässä mietin kauppaan lähtöä, jotain äiskälle pitäis keksiä. 

Sain muuten pakastimen - veli toi eilen heiltä joutavan kaappipakastimen (joka taitaa alunperin olla siskon ja on se minullakin ollut aikaisemminkin). Soitti päivällä et onko teillä ketään kotona iltapäivällä - haki pojan asemalta ja samalla sitten toi pakastimen. Asia järjestyi sitten niin et haki meiän vara-avaimen siskolta. Kieltämättä ollut vähän puutetta pakastintilasta - entisessä asunossa oli iso korkea pakastin sekä jääviileäkaappi. Nyt ollut vain jääkaappi-pakastin. Pääsee sulattamaan tuon toisen ennen kesää.  Näin ne asiat järjestyy...