Mä ainakin olen tällä viikolla ollut ihan sippi kun pääsen kotiin. Tänään onneksi ei tarvinnut jäädä pidemmäksi. Mutta jonkin verran aiheutti lisätyötä eiliset ongelmat. Kotiin kun pääsin - melkein heti piti Iinaa lähteä kuskaamaan elokuviin. Meni Pirates of Karibian ensi-iltaan. Kohta puolin pitääkin lähteä hakemaan

Tulin kotiin tytön vietyäni. Torkut otin. Vaihteeksi äsken mittailin kehon lämpöä. Lämmön puolella taas mennään - 37.22. Eihän tuo paljon ole mutta aiemmin mun normaalilämpö näytti samalla mittarilla suunnilleen astetta viileämpää. Mutta hyvä ettei kuumeen puolelle mene. Täytynee jutella näistäkin lekurin kanssa kun kontrolli on kesäkuussa. 

Monika sai tänään tietää pääsevänsä kakkosriparille isoseksi. Hän onkin taas kesän "menossa" - on leiriä ja vaellusta ym, heinäkuu ilmeisesti menee töissä.

Niin tuosta aiemmasta maininnastani isän omaishoitajuudesta. Kyllä mä ymmärrän hänen haluttomuutensa tukien hakemaan. Itsellä on kokemusta erityislapsen hoitotuen hakemisesta. Kuka nyt haluaisi vain negatiivisia puolia lapsestaan / omaisestaan kertoa. Meilläkään en lopulta enää jaksanut juosta joka vuosi lääkärissä vaikka kenties olisin sen saanutkin. Nykyään kyllä olen sitä mieltä että tyttö pärjää. On nyt normaalilinjalla ammattiopistossa. Jotkut aineet tuottavat hankaluuksia mutta niin myös muille. Hän on kyllä väläytellyt että hakisi jonnekin muualle. Sikäli ihan ok juttu, mutta olen sanonut että jossei pääse muualle niin jatkaisi kuitenkin tuolla

Kuntoutusohjaajan kanssa juteltiin suunnilleen vuosi puoltoista sitten että nykyisin vaan on tärkeää päästä jonnekin - ja että on edes joku tutkinto. Kuitenkin suurin osa kouluttautuu useampaan ammattiin tulevaisuudessa. Eli ei se ensimmäinen välttämättä ole se oikea. 

No joo - alkaiskohan tässä orientoitua sitä tyttöä hakemaan elokuvista. 

Huomenna aamulla ajattelin taas yrittää "liukua" eli menen myöhemmin töihin. Saa nukkua pidempään tai sitten tehdä jotain mielekästä. No viimeaikaisten kokemusten valossa sanoisin, että nukkuminen tuntuu todennäköisimmältä :)