siis juhannusta viettämässä. Sinne ajeltiin iltapäivällä kaikessa rauhassa. Poikettiin myös velipojan luona, kahvia ei keretty nauttia kun vaari hätyytti  että makkarat on jo lämpiminä - onneksi matkaa ei ole kuin kilometri - mutta tulipa käytyä juhannustoivotukset kertomassa. 

Ensin makkarat ja sitten vielä hirvenlihaa grillattuna. Vaari oli koivuja hakenut kodin koristukseksi. Eipä sitä mitään erikoista tarvitse tehdäkään, juteltiin, katsottiin kotimaista elokuvaa, kuunneltiin vanhoja musikaalisäveliä... Lähdettiin ennen kahta kotia ajelemaan.

Juhannusajelu jäi tänä vuonna tekemättä. Aika usein ollaan mummun ja vaarin kanssa kierrelty lähitienoota mutta mummu oli nyt sen verran huonossa kunnossa ettei jaksanut autoilemaan lähteä - valvoi kyllä meiän lähtöön saakka. Ei mekään sitten enää jaksettu kuin kotia ajella. 

Mukavaa oli...