Vietimme eilen päivää siskon mökillä. Välillä nautimme mökkielämästä, uiden ja saunoen. Vääjäämättä puhe usein kääntyi äitiin. Surua ja muistoja. Mutta sitähän se varmaan pitkään tulee olemaan. 

Hyvä oli että mökillä oli myös siskon miehen veli ja vaimo. Isällä oli muutakin ajattelemista. Lisäksi hänelle järjestettiin mukavaa ohjelmaa, veneilyä, kalastamista. Sai vähän ajatuksia muualle. Kalastamisesta tosin tuli muisto kun äidin kanssa olivat samaisella mökillä. Kuinka äiti sai kalan vaikkei koskaan ollut aiemmin saanut.

Minä tulin sitten yöllä kotiin. Matkalla juttelin kamun kanssa ukkosen jyrinän kuuluen taustalla. Kotiin päästyäni soitti exä. Suruaan purki hänkin. Mieli teki sanoa että miksi minun haluat lohduttavan (siltä tuntui), minuahan sitä pitäisi,.. Yrittihän hän tosin mutta itkuksihan se meni. Haluaisi osallistua hautajaisiin. Mietin vaan että kuka häntä sitten pitäisi pystyssä. No kattoo nyt. Kyllähän minä tiedän että hän piti äidistä.

Tytöille laitoin viestiä miten päivä mennyt - leirillä ja festarilla töissä. Kummallakin ihan hyvin

Jossain vaiheessa menin nukkumaan - välillä heräillen. Puoli neljän maissa soi puhelin. Exän naisystävä soittaa että tämä uhkaa hypätä parvekkeelta eikä hän tiedä mitä tekisi. Juttelin sitten vähän aikaa exän kanssa. mm. selittää ettei hän tiedä mitä sanoa minulle, kelaa reissuaan tytön kanssa ym. Sitten sanoo että sinuunhan tämä koskee enemmän, sanoin et vielä enemmän koskee jos sinä teet jotain itsellesi (lähinnä mua varmaan lasten kautta - mutta en minäkään pahaa hänelle toivo). Onneksi ilmeisesti rauhoittui ja toivottavasti lähti nukkumaan. Mutta - miksi hän kasaa näitä asioita mun harteille...