Kävimme sisareni, veljeni ja isäni kanssa sairaalassa katsomassa äitiä viimeisen kerran sekä lääkäri kertoi tapahtumien kulun. 

Aamulla lähdettiin siskon kanssa isän luo. Täytyy sanoa että kyyneleet tuli kun astui autosta ulos, kun katsoi kukkien täyttämää pihaa, tyhjää pihakeinua... Isälle tämä on raskainta - menettää vuosikymmeniä kestänyt kumppanuus. Hän oli onneksi saanut lääkäriltä rauhoittavia (vaikkei niitä koskaan ole käyttänyt. Hänellä vaan sattui olemaan muutenkin lääkärinaika niin lääkäri sitten antoi reseptin - ja halasikin  - hänkin äidin tavannut monia kertoja). Onneksi - koska muuten ei olisi pystynyt edes puhumaan

Sitten lähdettiin sairaalaa kohti. Teho-osaston lääkäri kertoi kuinka äiti oli aamulla mennyt huonoon kuntoon ja joutunut teholle, sydäninfarkti, verenpaineet alhaalla, aloitettiin nesteytykset ym - isälle sitten soittivat. Kuten aiemmin olen kertonutkin. Lonkkaoperaation tehnyt lääkäri oli isälle kertonut ja näyttänyt kuvat lonkasta - se leikkaus oli ilmeisesti onnistunut. 

Puoli kolmen maissa äidin tilanne oli romahtanut - ja isää ei enää laskettu huoneeseen. Tunnin verran elvyttivät, kymmentä vaille neljä on ilmeisesti virallinen kuolinaika. Lääkäri kertoi että olivat saaneet tilanteen rauhoittumaan ja äiti nukahti - kuoli. Kertoi että ensisijainen kuolinsyy luultavasti on laaja sydäninfarkti. Tässä tapauksessa joudutaan tekemään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus joten hautauslupaa eikä kuolintodistusta vielä annettu. Ensi viikon alussa tiedetään avauspäivä. Lääkäri oli mielestäni asiallinen ja perusteellinen - ja häneltä sai kysyäkin. Ilmeisesti tullaan käymään ruumiinavausraporttikin hänen kanssan läpi. 

Sitten ruvettiin selvittämään että päästäänkö äitiä katsomaan. Ensin meinasivat ettei onnistuisi sillä patologisella oli jotenkin huono tilanne, mutta päästiin sitten muutamaksi minuutiksi. Se riitti meille, emme me enempää pyytäneetkään. Hetki oltiin siinä, silitettiin hiuksia ym - lähdettiin kotiin

Jäimme siskon kanssa isän luokse yöksi. Paljon puhuttiin äidistä ja muustakin. Sisko pyysi tänään isän mukaansa viikonlopuksi mökilleen. Ei isän ole hyvä nyt heti olla yksin. Tosi kova paikka meille kaikille - sattui kuitenkin yllättäen vaikka äiti onkin sairastellut jo vuosia - aivoinfarktin sai yli 9 vuotta sitten, sitten ollut lonkkamurtuma aiemminkin, mahahaavaa yms jonka takia joutunut sairaalaan. Tätini sanoikin tänään että kun hänellä on ollut vaikka mitä näiden vuosien aikana - ja aina on selviytynyt takaisin kotiin - niin nyt on vaikea käsittää ettei enää tule. 

Otin kotoa kukkia tänne omaan kotiin. Yksin olen ollut, kuunnellut  klassista musiikkia, välillä itkenytkin. Monika lähti leirille ja Iina festareille. Toivottavasti heillä kaikki hyvin... itse menen huomenna käymään siellä mökillä myös. Monika muuten ei pystynyt torstaina olemaan töissä koko päivää eikä mennyt tänäänkään (on kesätöissä kuntoutusosastolla jossa hoidetaan murtuma- ja aivoinfarktipotilaita -  liian rankkaa lapselle tällä hetkellä)

Isäni sanoi että kyllä hän nämä arkiasiat pystyy hoitamaan - onhan niitä tehnyt monta vuotta. Mutta henkinen puoli on eri asia. Sitten juteltiin että siskollani tämä varmasti myös kestää, meinasi että minulla voi olla eri asia - kun olen realisti. Voi se ehkä olla niin - jokainen suree tavallaan, mutta kyllä minuakin itkettää - mutta luulen kyllä voivani  mennä töihin maanantaina - tosin saatan itkeä sielläkin silloin tällöin - minäkin - mutta on tämä ollut paljon rankempaa kuin olisin uskonut.