Eilen meni kyllä töissä pidempään kun piti saada yks homma tehtyä (oma moka) - no kotona sitten lepäämään. Monika lähti ennen mun tuloa vaellusreissulle.

Juuri nyt on pieni huoli - soitteli tossa vajaa tunti sitten, että ovat eksyneet (kolmistaan - no toisaalta hyvä ettei ole yksin). Piti olla perillä seitsemän maissa Vielä en tiedä miten kävi. Viimeisin tieto oli että näkivät jonkun talon. Laitoin viestin että  ilmoittaisi että pääsivätkö oikeaan paikkaan... Vielä ei ole vastannut. Ovat kyllä saaneet soitettua ryhmänohjaajalle.

En mä silleen ole huolissani ettei hän kotiin pääsisi - mutta kyllähän se ajatus huolettaa että ovat siellä paniikissa. Ikävä kyllä kenelläkään ei ole puhelinta josta voisi nähdä missä ovat. Tosin en tiedä - toimisiko ne siellä. No seikkailuhan se. Toivottavasti ei jää pelkoa mieleen.

Siskolle soitin kyllä asiasta. 

Tyttöjen isä kävi tänään. Ei oltukaan kuultu yli viikkoon, jolloin sanoi tulevansa seuraavana päivänä käymään (eipä tullut kuin viikon päästä). Soitti vaan tänään ovikelloa, ei edes ole soitellut, ei varmaan ole puheaikaakaan. Hieman oli väkinäinen tunnelma. Tytöt hieman äkeissään. No Monikahan ei ollutkaan kotona. Tosin ei tainnut edes muistaa että tyttö on menossa vaeltamaan.

Mulla on ollut tänään koko päivän yläselkä kipeänä. Mutta kävin silti kaupungilla sekä ruokakaupassa. Piikkimatto auttaa hetkellisesti.