• en ole hötkyillyt, ottanut rennosti
  • nautiskellut vapaasta kotona
  • lukenut paljon
  • etsinyt lomafiilistä

Paljon on mielessä mitä pitää tehdä - mutta en aio rangaista itseäni jossen niitä asioita saakaan tehtyä. Yksi melko varma juttu on - isän kanssa lähden muutaman päivän sukulaisreissulle

Exä kävi tänään taas pari kertaa meillä. Olis ollut rahantarpeessa mutta tällä kertaa en antanut - ei tosiaankaan ole varaa. Sitäpaitsi kun ei olla varma että ne lainaamansa saisi sovittuna aikana takaisin.

Ei mulla ole yksinkertaisesti varaa elättää entistä miestä (eikä tietenkään velvollisuutta) - riittää että elätän hänen lapsensa. Silloin tällöin on maksanut velkojaan takaisin - muutaman kympin ehkä viitisen kymppiä "heittänyt" - mutta kun ei voi luottaa. Itse on asiansa sössinyt - taas. 

Syy miksi aikoinaan laitoin elatustuet kaupunginkautta oli just se ettei niitä rahoja tullut ajallaan - eikä mulla ollut varaa enää odotella - se oli sitä aikaa kun mun piti tulla opintotuella toimeen. Tällä hetkellä tilanne on niin, että nuoremmasta saan vielä ens kesään asti pienimmän elatustuen - tytöt saavat kyllä kumpikin opintorahaa - mun tulot kyllä vaikuttaa jonkun verran... 

Tällä hetkellä siis on sopeutumista muuttuneisiin / vähentyneisiin tuloihin. Kestää taas aikansa sovittaa menot tulojen mukaisiksi. Ei siitä mitään säästöön pysty laittamaan - vaikka kaikki säästöoppaat ym sanoo että laita vähän et kyllä sitä pystyy pienen summan... olen kyllä sitä tehnytkin mutta jossain vaiheessa aina tulee tilanne jolloin ne säästöt on käytettävä, tulee jotain ylimääräistä, odottamatonta. Mutta... kuitenkin - laskuistani olen selvinnyt - tavalla tai toisella - ja aion selvitä