sitten kolmen viikon loma -  kyllä mä sitä olen odottanutkin

Ilta meni kaupungilla  - Taiteiden yö. No ei me oikeastaan paljoakaan katottu. Yksi nuorten näytelmä käytiin kattomassa. Oli tehty "Täältä tullaan elämä"-elokuvan pohjalta, paljon musiikkia ja lahjakkaita nuoria (13-16v). IIna oli sen käynyt katsomassa jo kerran aikaisemmin - ja hän halusi nähdä uudestaan.

Monika kierteli kaupunkia kaveriensa kanssa. Vielä ei ole tullut kotiin. Eiköhän hän sieltä kohta..

Tuo taiteiden yö on meille yleensä myös sukulaisyö :) - nimittäin sukua on silloin liikkeellä - tosin tällä kertaa ei kuin yhden tädin jälkikasvua sekä minä ja Iina ja sisko kera tyttönsä. Mutta oli meitä silti iso joukko yhdessä pienessä kivipajassa kahvia juomassa. 

Huomenna aamulla lupasin mennä siskolle käväisemään. Pitää hautajaiskuvat laittaa muistikortilta (t'ädin miehen)  tietokoneelle - kun miehensä ei ole kotona. Saa ne kasattua yhteen ja voi vaikka teettää kuvia ja siirtää levylle. 

Iina on saanut kuulemma purettua mummon kuolemaa terapeutin luona - sanoi siellä itkeneensäkin. Onneksi on tämä toimintaterapeutti. Joskus voi olla helpompi puhua vieraalle.