Tytöillä ensimmäiset koulupäivät käytynä. Toistaiseksi ainakin lukiolainen on innoissaan. Viikonloppuna on miettinyt vuoden kurssitarjotinta, pähkäillyt, miettinyt... mikä kiinnostais ja toisaalta mikä kannattaisi

Perjantaina kävin illalla kaverin kanssa katsomassa Janne Tulkkia. Aluksi Janne oli jotenkin vaisu, mutta virkistyi loppua kohti :) Oltiin sitten tyytyväisiä että tuli lähdettyä. En tänä kesänä ole käynyt missään, ei ole ollut oikein menotuulella. No autolla olin nytkin liikkeellä.

Lauantai meni myös kaverin kanssa. Astioita hankittiin sisarentyttärelleen, myös katseltiin muuta kauppojen tarjontaa. Ruokakaupassakin tuli käytyä, tytöt sitten jo soittelivat et haluavat ruokaa. Tultiin vielä meille rupattelemaan ennenkuin hän lähti miesystävänsä luo mökille. Pariin viikkoon ei nähdäkään, on reissussa. Mun tehtävänä on sitten postinhaku ja kukkienkastelu.

Tämä päivä meni siskon perheen mökillä. Isä haki meidät aamusta. Tytötkin olivat varautuneet varhaiseen aamuherätykseen. Kiva päivä vaikkei aurinko lupauksista huolimatta paistanut (kuin pienen hetken juuri ennen kotiin lähtöä). Saunassa käytiin ja uimassakin (veden lämpötila 18-19 astetta), kolme kertaa saunasta kävin pulahtamassa. Vaari ihmetteli että jaksatte te,  vanhat akatkin siellä vedessä leikkiä... kun tyttöjen kanssa puljattiin. Ajoittain se vesi tuntui jopa lämpimältä...

Kyllä isällä edelleen vaikeaa. Mutta eihän sitä voi olettaa ihmisen tottuvan muutamassa viikossa toisen poissaoloon kun lähes viisi vuosikymmentä olivat yhdessä. Eikä tarvitsekaan... Sisko lähtee huomenna käymään kotopuolessa. Käy haudan siistimässä. Sanoin et jos veis vaikka krysanteemiruukun sinne. Mutta eiköhän tämä tästä, hetki ja päivä kerrallaan.