ainakin menkat. Mulla nimittäin ei ole ollut yli kolmeen kuukauteen kuukautisia. Sinänsä ei ihme, käytän kuitenkin pillereitä  - ja niiden myötä muuttuneet niukemmiksi. Mutta nyt ei käytännössä ollut ollenkaan, pari veriviirua... Jotenkin yhdistän tämän äidin kuolemaan ja siihen että elimistön hormonit meni luultavastai epätasapainoon, ehkä stressiäkin. Jollain lailla suru tekee työtään myös elimistössä, luulen. Mikäs sen luontevampaa että hormonitasapaino heittelee. Naisen elämässä kun tulee muutoksia. 

Nyt taas viikonloppu ohi. Eilen oltiin tädin luona synttärikahveilla, nähtiin taas suvun pieninkin. Kivasti poika ottaa jo selvästi kontaktia ihmisiin, hymyillen ja jokellen. Pojalla ikää kohta 4 kk. 

Monikakin sai tiedot jakson arvosanoista. Mukavasti mennyt, tosin yksi aine oli hänelle pienoinen pettymys, odotti parempaa. Mutta läpi pääsi kaikista. Iinallakin mennyt opiskelu hyvin. Tällä hetkellä onkin työssäoppimisjaksolla (tai no - viikon loma nyt). Oli ajatellut vaihtaa linjaa mutta saanut opettajan kanssa sovittua että nykyistä linjaansa mukautetaan enemmän kaupalliselle puolelle. Eli sekin asia järjestyi. 

Tänään kävin ärrältä ostamassa virkkauslehden, äitihän siinä tuli taasmieleen - hän oli innokas käsityöihminen. Minä itse teen satunnaisesti - virkkaan, ristipistoilen ja helmeilen - inspiraation iskiessä. Viime aikoina jäänyt sekin vähemmälle. 

Nyt alkaa silmät lupsahtaa eli nukkumaanmenon aika. Hampaat kävinkin jo pesemässä - eikun sänkyyn (muuten sängystä tuli mieleen että Jimi kävi torstaina,  yöksi jäi)