Ainakin tunnen viime aikoina piristyneeni. Olenkin syntynyt marraskuun lopussa myrskyisenä aamuna - tai äidille tehtiin silloin keisarinleikkaus. Pienestä saakka poikittain maailman kanssa.

Mutta - joka tapauksessa - olen tänään saanut jotain aikaankin. Nimittäin lähes kuukausi sitten pidetyn kokouksen pöytäkirjan sain kirjoitettua... Olin sihteerinä kun varsinainen sihteeri ei päässyt kokoukseen. Lähetin äsken pöytäkirjan kommentoitavaksi paikallaolleille jos muistavat jotain mitä minä en. Tai en välttämättä saa muistiinpanoistani selvää  - ja muistikin välillä pätkii.

Ai niin - edelliseen kirjoitukseen korjaus. Jimi oli perjantaina yötä. Päivätkin menee sekaisin. Tällä viikolla en oikeastaan ole ehtinyt edes kaivata

Perheellä siis lapsilla on syysloma. Kiva että osaavat itse nykyään  laittaa ruokansa (kun vaan ostaa ainekset). Tänään oli vielä illalla tarjolla nuudeleita kasvispähkinäpaistoksen kera. Syötävää on - ja huomennakin kasvisruokaa. Itse tein tänään salaatiin evääksi ja huomenna sorrun eineksiin. Illalla olen kyllä menossa koulutukseen - työhyvinvoinnista on kyse. Siellä on tarjolla iltapalaa...

Työviikko on alkanut aika kiireisenä. Porukkaa poissa - lomilla ja vapaapäivillä tai kokouksissa. Se sitten tarkoittaa sitä että paikalla olevat tekevät enemmän. Aika väsynyt olen ollut työpäivän jälkeen. Ei meinaa keretä töissä edes kahvitaukoa pitää. Ruokatauollekin on vaan mentävä - vaikkei puhelimessa olis montaa. Mutta onhan ihmisen syötäväkin. Kampanjoita riittää tallennettaviksi - ja kaikkea muutakin - ja normaalit arkirutiinitkin saatava hoidettua kun oman alueen lisäksi on toisenkin alue tarkastettavana (samoin viime viikolla - alkaa vissiin olla kohta jo normaalitilanne). Onneksi tilaukset on tulleet sentään hyvin läpi tällä viikolla. 

Nukkumaan mentävä kun huomenna illalla se koulutuskin. Kerkeää töiden jälkeen ehkä kotona käydä kääntymässä. Apua - mun piti miettiä vaatteetkin valmiiksi - huomiseksi. Onneksi tänään illalla saunottiin, ei tartte aamulla aikaisin herätä suihkuun. Kauniita unia....