Lisää näitä neljän päivän viikkoja, kiitos No syynä oli luultavasti myös se, että tekemistä riitti myös työajan ulkopuolella. Tällä viikolla sai urakalla kuljetella tyttöjä illallakin. 

Eilinen työpäivä tosiaan mennä suhahti nopeasti koska kahden päivän tilaukset. Torstai nk. tavallisesti perjantai - ja nyt on perjantai eli koko viikonloppu edessä vielä... 

Eilen töiden jälkeen kotiin, keitin kahvit, Monikan vein kokoontumispaikalle - lähtivät partion Loppiaisleirille - tulee lauantaina. Sitten hain Iinan ja lähdettiin kotopuoleen veljenpojan synttäreille. Matkalla poikettiin ABC:lle. Pari tuttuakin näkyi. 

Ilta menikin veljen luona. Veljen vaimo sanoi tekevänsä Monikalle vanhojenpäiväpuvun (vuoden päästä), oli jo löytänyt sopivan kankaankin edullisesti. Kivan vihreä... Ollaan me Monikan kanssa aihetta sivuttu, mietitty et kehdataanko pyytää kun tuntuu että kälyllä tuntuu riittävän sitä hommaa. Nyt sitte itse otti asian puheeksi . Mun mielestä se oli tosi nätinvärinen kangas eli nyt vaan suunnittelemaan mallia ja muuta toteutusta. Toivottavasti Monika nyt hyväksyy ko värin. Siihen voi kyllä yhdistää muutakin. Meiän mielestä kyl sopis hyvin hänen väreihinsä. 

Hän on tehnyt vuosien lukemattoman määrän vanhojenpäiväpukuja, hääpukuja...  Teki mulle ja siskolle nyt jouluna lahjaksi kahvipakettien päällyksistä korit (niitäkin on tehnyt jo kymmeniä) - siitä tulikin mieleeni - kahvitauon voisi pitää...( Näitä juttuja tekee siis vapaa-ajallaan vaikka tekee kyllä työkseenkin ko hommaa). Hänellä on aina sukkakudin tai muu käsityö mukana kun tulee kyläilemään. 

Veljeltä lähdettiin käväisemään haudalle. Äidille kynttilä, tänään ½ vuotta siitä kun lähti. Kotimatkalla poikkesin vielä isää katsomassa, että onko kunnossa. Nimittäin tuli pieni huimauskohtaus veljen luona. Kunnossa vaikutti olevan. Kotiin tultiin vähän ennen yhtätoista eikä jaksettu kuin nukkumaan mennä. Monika laittoi jossain vaiheessa viestin leiriltään. 

Tänään on sitten vuorossa serkun 18v synttärit täällä kaupungissa. 

niin - Jimi kävi keskiviikkoiltana. Soitteli et tulee käymään samalla kun kävi äitiään katsomassa sairaalassa. Saunottiin ja hän lähti sitten ennen puolta yötä päästämään kissat ja koiran ulos