siis arjessa. Aamulla peräti varasin aikaa auton lumien putsaamiseen - eikä tarvinnutkaan. Oli sen verran plussan puolella että sulivat itsestään. No vein Monikan koululleen - ja kerkesin mainiosti työmaalle - kerrankin.  No töissä - tavallista... aloittelin tämän alkuvuoden projektia - soittoja asiakkaille. Lisäksi tietenkin normaalirutiinit. Siivosin työpistettäni - taas lähti iso kasa paperia silppuriin - jos vaikka loppuviikolla sais muutettua työpistettä. Esteenä/ hidasteena tällä hetkellä se, että pitäisi pöytää laskea alemmas - kuusi kierrettävää jalkaa - ja ehkä 6-7cm. 

Liuin iltapäivällä varttitunnin - täytyy niitä joskus käyttää eikä vaan kerätä. Sanoin pomolle ottavani parin viikon takaiset ylityöt rahana - vaikkei niistä paljon tulekaan. Muttei meillä oikein noita liukumiakaan kerkeä pitämään - ajoissa.

Iina soitteli jo aamulla unohtaneensa kuntosalikortin kotiin - ja avaimensa (eli ei päässyt hakemaan). Siis töiden jälkeen kotiin, etsittävä kortti - ja se tytölle. Sitten kävin apteekista hakemassa Iinan lääkkeet ja Monikalle allergialääkettä. Kotiin, ruokaa, Monika salille, Iina salilta - ja vielä kirjastoon palauttamaan erääntyneitä kirjoja, maksoin samalla rästit... 

Kotona pyykkikone -ja astianpesukone laulamaan. Päätin taas kerran aloittaa menojen seurannan. Teinkin sitä aika monta vuotta, mutta kyllästyin siihen ettei siitä tuntunut olevan hyötyä. Rahat menee kuitenkin. Nyt mun kuitenkin on otettava itseäni niskasta. Nimittäin kohta ollaan vain mun palkkatulojen varassa - tai paljolti jo ollaankin. Kesäkuussa loppuu Monikankin elatustuki. Eikä heillä ole tuloja kuin opintotuki. No saa kirjat maksettua, lukiokirjoihin se ei kyllä meinaa riittää. Ammatillisessa koulutuksessa ei ole niin paljon kirjoja joten Iinalle jää jotain omaankin käyttöön. (No sen osaa kyl käyttää lahjakkaasti). Monika taas on säästänyt kesätyörahojaan eikä oikein haluaisi niitä mihinkään tuhlata.

Miten voivatkaan tytöt olla kuin eri puusta veistetyt? Esimerkiksi Jouluna isänsä antoi kummallekin joululahjan rahana, Iina meni ja tuhlasi, Monika säästi tililleen.

Niin taloudenpidosta hieman... Olen jo jonkin aikaa käyttänyt lähinnä lähikauppoja. Edes joulunaikaan en mennyt isoihin kauppoihin. Olen sitä mieltä että saan kyllä tarvitsemani ruuat lähikaupastakin eikä tule ostettua hetken mielijohteesta jotain muuta. Paljoa se ei vielä näy ruokalaskussa. Ei vielä olla hirmu paljon tarkkailtu mitä ostetaan, mitä kannattaisi ostaa. Mut jotain on kyllä tehtävä. Vaikka palkka vähän nousisikin niin nousevat myös hinnat... 

Mutta se siitä valittelusta. Tähän saakka olen pärjännyt vaikkei säästöön mitään jääkään. Eikä mun hirmu paljoa ole tarvinnut miettiä että voiko jotain ostaa jos mieli tekee - siis ruuasta puhun nyt. Isommista asioista on vähän joutunut tinkimään... mutta tuskin mä sen onnellisempi olisin jos saisin kaiken mitä haluaisin. Yritän olla tyytyväinen siihen mitä minulla on...

Hyvää yötä - koneet kiinni ja nukkumaan