Sisko toi äidin kuolemansyyn tutkinnasta lähetetyt paperit. Luettiin niitä siinä sitten yhdessä ja juteltiin.

Äidin kuolema siis luokitellaan tapaturmaksi. Peruskuolemansyy on oikean reiden murtuma (hoidettu leikkauksellisesti).  Välivaiheen kuolemansyyksi on merkitty leikkauksen jälkeinen suolen lamaantuminen ja välitön kuolemansyy sitten sydäninfarkti.

Muut kuolemaan myötävaikuttaneet merkittävät tilat on sepelvaltimotauti (josta meillä ei ollut tietoa, ei ollut sydäntä tutkittu aiemmin, mutta diabetesta sairasvilla ja yleensäkin naisilla se on aika vaikeaa todeta, ainakin lukemani mukaan), verenpainetauti sekä II-tyypin diabetes.

Lisäksi äidillä oli ollut ainakin keuhkoputkitulehdus ja oli kaikenmoista muutakin tutkittu. 

Sisko sanoi isän kanssa jutelleensa - ja isä oli sanonut että äidin kannalta ehkä oli hyvä että pääsi pois. Mutta ei usko - että äiti itse olisi vielä halunnut kuolla. En usko sitä minäkään. Uskon, että äiti olisi halunnut nähdä miten meiän elämät menee eteenpäin ja että lapsenlapset löytää paikkansa maailmasta. Tosin, eihän sitä tiedä vaikka tuolta jostain seuraisikin - mutta ikävä on :( eikä me saada enää hänen kanssaan jutella/jakaa asioita. 

No kohta ollaan taas menossa synttäreille. Nuorin serkkuni täyttää tai on täyttänyt jo 14v. Sukua tulossa, isäkin. Siellähän se iltapäivä kuluu