Sain tänään varattua vihdoinkin fysioterapia-ajan. Huomiseksi eli kyllä se tästä. Tänään töissä tuntui että käsi on kipeämpi ja säteilee jo olkapäähän, ei tuo työ ainakaan sitä helpota. Töiden jälkeen käväisin postissa viemässä pari korttia yms kun aamulla unohdin koukata postilaatikon kautta. Sitten apteekkiin, taas on muutaman kuukauden e-pillerit ostettu, varmaan kesäkuussa on mentävä jo e-neuvolaan - luulen et vanhaan tapaan on heinäkuun kiinni. Ostin myös särky- ja allergialääkkeitä, ihovoiteen ja kylmägeelivoiteen (taas apteekintädin mukaan.  entistä tehokkaamman). Menihän siihen puljuun aika summa.

Kotiin, syömistä, pienet torkut ja Iinan kanssa kauppaan. Sanoin kassalle että enemmän meni kuin toivoin mutta vähemmän kuin pelkäsin :) Taas tuli todettua itselleen että kallista tuo kaupassa käynti

Illaksi lähdin Kamun luo. He olivat tänään saaneet yt-neuvottelut päätökseen, heidän toimistonsa loppuu, valittavana irtisanominen tai siirtyminen töihin toiseen kaupunkiin n. 60 km päähän, Työ josta tosiaankaan saa kunnon palkkaa muutenkaan, saati sitten että kannattaisi matkustaa takia päivittäin tuntikausia. Muutama päivä aikaa miettiä...

Exän tyttöystävä soitti iltapäivällä pari kertaa ja laittoi viestin että soittaisin. No exän asialla, rahaahan tuo olisi tarvinnut. Tällä kertaa sanoin että yksinkertaisesti ei ole, itselläkin miettimistä miten selviää maksuista (auton katsastus sekä mahdolliset korjaukset, fysioterapia + muut ). 

Isä soitteli suht myöhään - ihmeissäni vastasin, yleensä ei ole hyviä uutisia, nuo myöhäiset uutiset. No kertoi kuljettaneensa veljenpoikaa (kummipoikaani) ensin tk:n ja sitten sairaalaan, oli tehty pieni leikkaus .- en sen enempää selittele mutta lääkäri oli sanonut että hyvä että tulitte ajoissa... olis voinut käydä huonostikin. Yöksi joutuu jäämään tarkkailtavaksi. 

Tänään laittelin spostia bussifirmalle, takaisin tuli kysymyksien kera. Laitoin kyselyä toiselle jonka kanssa tätä retkeä puuhataan . mutta päädyin sitten omiin päätelmiin retken kestosta. Ei tuolla tarjouspyynnöllä hirmu kiire olisi, kyse vasta elokukun reissusta. Mutta pj haluaa sen jäsenkirjeeseen. Oli meillä kuitenkin päätettynä retken hinta jäseniltä. Mun pitäisi kirjoittaa pöytäkirja mutta taidan säästää kättäni tänään - ei tämän enempää kirjoittelua enää eikä jaksa ajatellakaan :) joten nukkumaan menen tästä

öitä