Työpaikalla todella ollut vajaamiehitystä. Tänään sen todella huomasi. Perjantai on normaalistikin meiän työteliäin päivä saati sitten että puolet porukasta puuttuu. No kyllähän me rutiinihommat hoidettiin, mutta nyt olen kyllä väsynyt.... 

Pääsin kotia, exä soittaa että voisitko viedä hänet kotiinsa kun hävitti lompakkonsa ja avaimensa bussipysäkille. Ei kuulemma kannata mennä katsomaan löytyykö... sanoi että joku ne kuitenkin ottanut -  no en luvannut kuskata - itsekin ihan poikki. Soitti sitten toisen kerran mutta tällä kertaa en heltynyt. En vaan yksinkertaisesti jaksanut, minkä mä sille voin, että hän hävittää rahansa. Aikaisemman soittonsa perusteella ei hänen olisi edes pitänyt poistua kotoaan - joskus aamupäivällä soitti et aikoo levätä ettei jaksa tyttöjäänkään tulla katsomaan (tosin Monika lähti shoppailureissulle Hesaan kaverin kaa). Ei muistanut edes soittaneensa mulle edellisenä yönä yhden aikaan... eli enpä tiedä mikä häntä taas riivaa. Tällä hetkellä töitä  (eli tärkeä olis pysyä kunnossa) muttei näytä tuosta alkoholista pääsevän - ja sekoilusta ties missä. Ymmärsin aamulla että olisi ollut yön sairaalassa... mä en aina jaksa. Toisaalta en minä ole hänen vartijansa enkä suojelijansa. Aikuisen ihmisen luulisi osaavan pitää itsestään huolta. Tartteeko mun kokea huonoa omaatuntoa siitä etten tällä kertaa mennyt... tosin - en koe sitä mun velvollisuudeksi. Kävelköön seitsemän kilsaa...  mikä taksi minä olen. MÄ EN JAKSA OLLA AINA KILTTI