- ainakin koululaisilla.

Monika tuolla tekee kauralastuja. Aikoo ne viedä kesätyöpaikkaansa huomenna kun on viimeinen työpäivä. Itselläni alkaa kesäloma vasta kolmen viikon päästä. 

Tämä kesä on toisaalta mennyt nopeasti  - ja toisaalta tuntuu ettei sitä ole ollut ollenkaan. Ainakin heinäkuu on ollut rankka. Paljon olen äitiä ajatellut. Usein tulee vielä mieleen ajatus että tää pitäisi kertoa äidille. Jos puhun äidistä niin en välttämättä käytä mennyttä muotoa... ei varmaa tarvitsekaan.

Tällä viikolla olen saanut muistutuksia siitä että on oltava onnellinen että äidin mieli pysyi selkeänä loppuun saakka vaikka keho olikin jo lopussa. Eihän hän pystynyt puhumaan aina selkeästi mutta kuitenkin ymmärsi. Kuolemaa edeltävänä iltana soittelin hänelle sairaalaan - ja kertoilin kuulumisia. 

Tässä yhtenä päivänä naapurin setä soitteli ovikelloa - oli aika sekava. Ihmetteli missä vaimo on kun ei ole vielä tullut kotiin ym. Minä sitten odottelin vaimoa kotiin kanssaan. Enhän voinut jättää häntä yksin siinä tilassa. No vaimo tuli sitten - oli ollut elokuvissa lapsenlapsen kanssa. Mies oli ollut hädissään että jotain on sattunut, mua pyyteli jo poliisillekin soittelemaan. Vaimonsa sanoi että tää tilanne ilmeisesti pahentunut tässä parissa päivässä... en mäkään ole aiemmin tästä miehestä mitään huomannut. Nytkin välillä puhui ihan selkeästi joistakin asioista ja toisaalta taas en ymmärtänyt mitä tarkoitti.  Sitten toinen juttu: tavattiin kamun kanssa opiskelukaveri kahvin merkeissä. Hänen äitinsä  (70v) sairastaa ilmeisesti Alzheimerin tautia tms. Alkaa olla jo siinä pisteessä että pian on edessä hoitolaitos, miehensä ei kauaa enää pysty hoitamaan kotona. Ikävää sekin - tämä opiskelukaveri sai juuri vaimonsa kanssa ensimmäisen lapsen eikä äitinsä tunne edes häntä aina. 

Mutta tosiasia oli että äiti oli tosi huonossa kunnossa fyysisesti. Isä sanoi ettei jaksanut kuin just ja just keinulle (sellainen kaksipuoleinen keinu) kun edellisenä kesänä vielä "lenkkkeili" taloa ympäri. Aamuisin oli tosi väsynyt, illalla jaksoi kyllä sitten valvoa. Kyllähän mä itsekin sen huomasin kun valokuvia katselin kuinka on oli aina vain hauraamman näköinen...  mutta kyllä kaipaan häntä. Vaikka tiedänkin ettei hänellä enää ole tuskia. Tai ainakin haluan uskoa niin...